Kävely lapsuuden kirkkomaisemiin

Aurajoki ja Vähäjoki risteävät Koroistenniemen kohdalla. Oikella puiden takana näkyy Pyhän Katariinan kirkon kattoa.

Kevään ensimmäinen superkirkas aamu houkutteli eilen kävelylle Raunistulan raittia Koroisten tuntumaan ja sieltä aina rakkaalle Maarian kirkolle asti.

Leskenlehtiä ei vielä näkynyt ja heinikko oli varjonpaikoissa yhä kuurassa. Ryhdikäs fasaanikoiras juoksi yli kävelytien ja yritti kätkeytyä talventörröttäjien sekaan. Talitintit huutelivat talvenkähein äänin. Maaliskuun aurinko ripotteli timantteja Aurajokeen.

Maarian kirkon tienoot ovat minulle tuttuja lapsuudesta ja pysyneet tärkeinä nykypäiviin asti. Asuimme läheisellä Mullintiellä 1970-luvun alusta 1980-luvun loppupuolelle saakka, ja Maarian kirkko oli kotikirkkomme. Siellä lauloin koulukaverieni kanssa monet Suvivirret ja siellä minut myös konfirmoitiin.

Vähäjokea Maarian sillalta kuvattuna. Horisontissa häämöttää Tuomiokirkko.

Ja vieressä kulkevan Vähäjoen rannan heinikossa istuin lintsaamassa rippikoulunkäyntiin liittyneestä pakkojumalanpalveluksesta eräänä lämpimänä kevätsunnuntaina ystäväni kanssa. Jäimme tietysti kiinni, mutta emme joutuneet hankaluuksiin.

Maarian kirkon itäpäätyä, oikealla Bonsdorff-suvun hautakappeli.

Joka köyhää armahta hän laina Herralle joka hänen hywän työnsä hänelle jälleen maksawa on. Kun olin lapsi, Maarian vaivaisukko oli mielestäni pelottava.