perjantai 8. heinäkuuta 2016

Marmori häikäisee aurinkoisessa satamassa

Jos oikein tarkkaan katsoo, vesirajassa erottuu joutsenia, jotka olivat tulleet tervehtimään turisteja makupalojen toivossa.
Tämän kesän ensimmäinen matkamme suuntautui Osloon ja Bergeniin. Kumpikaan meistä ei ollut käynyt noissa kaupungeissa aiemmin, ja kirjoittajan vierailusta Pohjois-Norjaan oli kulunut parikymmentä vuotta, joten oli jo aikakin mennä.

Oslossa vietimme muutaman päivän kahdessa erässä. Mieleenpainuneimpia kokemuksia oli käynti Oslon vanhassa satamassa oopperataloa katsomassa viimeisenä kokonaisena lomapäivänämme.

Keskipäivän paahde terävöitti värit ja varjot.
Vuonna 2008 valmistunut, arkkitehtitoimisto Snøhettan suunnittelema Oslon oopperatalo on kuin tieteiselokuvasta. Se näyttää merestä nousevalta jäävuorelta tai avaruudesta pudonneelta muukalaisalukselta. Pinnan valkoinen marmori saa aurinkoisena päivänä kaiken hehkumaan epätodellisen valoisana. Ihmiset näyttävät rakennuksen kaltevilla tasoilla kuin arkkitehtuurikilpailun havainnekuvista leikatuilta. Kattotasanteelta aukeavat upeat näkymät merelle ja kaupunkiin.

Oslon vanhaa satamaa. Rakennelma etualalla oikealla kuuluu oopperatalon kanssa samaan kokonaisuuteen.
Kuin jonkin scifi-elokuvan kaupunkinäkymiä; jännittävää ja samalla jotenkin haikeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti