tiistai 21. maaliskuuta 2017

Maaliskuun kultainen aurinko

Taivas oli epätodellisen sininen päivää ennen kevätpäiväntasausta Turussa. Vasemmalla kolmihenkinen sorsapartio on tulossa tarkistamaan pullatilanteen.
Viime viikolla koitti vihdoinkin ensimmäisten kunnon kevätkävelyretkien aika Aurajoen rannalla. Vuodenajalle tyypillisesti välillä oli hiukan liian lämmin ja välillä turhan vilpoisa olo, mutta kirkas, suloinen aurinko hyvitti pienet harmit. Talitintit lauloivat kahta varhaiskevään nuottiaan ainaisen toiveikkaina.

Liput liehuivat Auransillalla sunnuntaina 19. maaliskuuta Minna Canthin kunniaksi.
Jokirannassa kulki monta maaliskuun valon herättämää elollista. Jotkut ulkoilijat olivat jo ilman pipoa, mutta sitä en itse vielä uskaltanut tehdä, sen verran monta kertaa olen malttamattomuudestani saanut palkaksi flunssan tai päänsäryn. Polunvarren pensaassa istui mustarastas hipihiljaa. Olisi jäänyt huomaamatta, ellei sen keltainen nokka olisi hohtanut jalokivenä mustien ja ruskeiden risujen keskellä.

Sorsat uivat vastavirtaankin sinnikkäästi. Ne tuntuvat olevan joella aina paikalla, vaikkakaan eivät aina heti näkyvissä. Ne lipuvat esiin viimeistään silloin kun kävelijä seisahtuu rantatöyrään tuntumaan. On tarkistettava pullan saamisen mahdollisuus.

Tuomiokirkkopuisto.
Dahlströmin palatsi.
Koroisten seutuvilla aistin taas hienoisen pyhän tunteen. Ei se johdu pelkästään siitä isosta valkoisesta rististä, se on jotain muutakin, ikivanhaa rauhaa. Raunioilla koivut kasvavat ainaisessa tuulessa aavistuksen verran vinoon. Aurinko piirtää niiden varjot terävin viivoin vielä hieman kohmeiseen heinikkoon.

Koroisissa aurinko ja tuuli herättävät tunteen pyhän läsnäolosta.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Kivisen puiston kuumuudessa

Näkymä Vigelandin puiston Monoliitin juurelta suihkulähteen ja sisäänkäynnin suuntaan, kaukana näkyy Uranienborgin kirkon torni.
Viime kesän Norjan-matkaamme sisältyi vierailu Vigelandin puistoon Oslossa. Kuten melkein aina, meillä oli tuuria sään suhteen. Päivä oli säihkyvän aurinkoinen eli täsmälleen sopiva patsaspuiston ihailemiseen.

Vigelandin puistossa on 214 veistosta, joihin sisältyy yhteensä noin 760 figuuria. Kuvanveistäjä Gustav Vigeland teki jokaisen veistoksen omin käsin, ilman apulaisia. Puisto rakennettiin vähin erin 40 vuoden aikana 1900-luvun alkupuoliskolla.

Sata metriä pitkän sillan molemmin puolin on pronssiveistoksia, jotka esittävät naisia, miehiä ja lapsia. Kuvan keskellä häämöttää Monoliitti.

Sillanpielen alppiruusut yllättivät satunnaisen kurkistelijan värikkyydellään.
Puistossa käydessämme paikalla oli paljon turisteja, mutta myös muita oleskelijoita viettämässä kuumaa päivää. Auringon valo ja lämpö moninkertaistuivat vaalean graniitin heijastamina. Turistit valokuvasivat puistoa ja toisiaan vaitonaisina.

Suihkulähteen ympärillä olevan 1800 neliön kokoisen graniittimosaiikin kuvio muodostaa lähes kolmen kilometrin pituisen labyrintin.
Tunnelma oli toisaalta kesäisen leppoisa, toisaalta jollain lailla erikoinen, paikoin hieman kummasteleva. Kenties se johtui veistosfiguurien omalaatuisuudesta ja ympärille levittäytyneen puiston massiivisuudesta. Joistakin puiston hymyilevistä veistoshahmoista on vaikea sanoa, ovatko niiden ilmeet iloisia vai pirullisia. Ehkä niillä on aivan omaan maailmaansa kuuluvat ilmeet, joita emme edes voi tunnistaa.

Mies kantaa kahta lasta, 1930-1931. Pronssia.
Monoliitti, jossa on 121 ihmishahmoa, on veistetty yhdestä graniitinlohkareesta.
Kävimme myös puiston kupeessa sijaitsevassa Vigeland-museossa. Sen lippukassalla saimme harvinaisen töykeää palvelua. Itse museo onneksi tarjosi mielenkiintoista taustatietoa Gustav Vigelandista ja hänen elämäntyöstään.

Puiston laitamilla on varjoisia viilentymispaikkoja.
Tanssiva nuori nainen, valm. ennen kesäkuuta 1930. Pronssia.